ErkkiSaarinen

Saarelle vai vapaalle - laittomien siirtolaisten dilemma

Tanskan hallitus aikoo sijoittaa saarelle enintään 100 rikollista. Saarelle sijoitetaan sellaisia rikoksen vuoksi käännytyspäätöksen saaneita ulkomaalaisia, joiden käännytystä ei voida panna syystä tai toisesta toimeen. Hallituksen mukaan ”saariratkaisu” vaikeuttaa tällaisten ihmisten piileskelyä viranomaisilta.

Ratkaisua on kauhisteltu epäinhimillisenä. Mutta kauhistelijat eivät pohdi toista vaihtoehtoa, vaihtoehtoa, joka on Suomessa vallalla. Turvapaikanhakijat, jotka eivät saaneet oleskelulupaa ja jotka eivät silti poistu maasta, saavat oleilla maassamme vapaasti. Missä he liikkuvat, paljonko heitä on, missä he oleilevat ja mitä (harmaata taloutta) elääkseen tekevät, sitä ei tiedä kukaan. Harmaan talouden piirissä toimiminen on rikollisuutta siinä kuin pikkurikollisuuskin. Palauttaa heitä ei voi, koska heidän kotimaansa ei ota vastaan tulijoita, jotka eivät halua palata.

Tanskalaiset uskovat, että säilöönotto herättää myös palaamishalut karkotettaville - kotimaahan tai kotimaansa lähettyville. Ei huono logiikka noilla juuteilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

En ymmärrä, mitä epäinhimillistä tässä olisi.

Käyttäjän MattiESimonaho kuva
Matti Simonaho

Kai Tanskassa on havaittu se mitä muualla ei, että ulkomailta voi turvapaikanhakijoiden joukossa lähettää sotilaita johonkin maahan - sellaisia nukkuvia soluja - ja kun niitä yritetään lähettää jostain maasta takaisin niin ei oteta vastaan. Esimerkiksi.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Suosittelen tutustumaan Australian ratkaisuihin. Tanskassa on tapahtunut 40-vuodessa kauheita, Tanskalaisten "rasismille" on perusteensa. Tanskan asiat kuuluu ensi sijassa tanskalaisille, eikä sitten oikeastaan muille.

Toimituksen poiminnat